Moi!
Olen Hannu ”Hanni” Hakamäki, syntynyt Multialla 26.4.1958.
Alkukipinän sain jo nuorena poikana jolloin ensimmäinen rumpupatteri löytyi kotikonnuilta, mutta harrastus loppui siihen kun äiteelle iski pyykkipäivä tai kun naapurin Erkko aikoi hirttää minut siitä ainoasta lähimpään puuhun.
Ensimmäiset oikeat pöntöt sain n. 16v, ne oli vaatimattomasti Ludvigit. Sitten liityin poikaporukaan joka oli keksinyt bändille nimen Umpisolmu. Siinä soittivat Jorma Mäkelä, Jarmo Palomäki, Reijo Knuutinen ja Tero Jokinen. Soiteltiin palokuntajuhlissa, konvissa ja hirvipeijaisilla ym. Aikas paljon keikkoja tehtiinkin ajatellen että elettiin aikaa 1974-1975.
Siitä siirryin hieman aikuisempaan bändiin nimeltä Sessam. Sen perusti Eero Tiainen. Muita soittajia olivat Jorma Närhi ja Ari Häkkinen. Jorma ”Onnimanni” Närhi lähti Tampereelle ja remmiin astui Jarmo Palomäki, tuttu edellisestä kokoonpanosta. Sessamin kanssa oltiin mm. viikko-orkesterina MultiMotellissa ja esiinnyttiin pitkin Keuruu-Multia linjaa. Bändi hajosi lähinnä Jarmon intin takia.
Me toiset siiryimme Aimo Häkkisen orkkaan jatkamaan soitantoa. Signaali 2:ssa kokeilin pystysolistin taitoja 1981, mutta ei ne kauaksi kantaneet. Kiitos vaan tilaisuudesta pojat. Soitto jäi lähes 10 vuodeksi.
Caramba orkesteri koki tulemisensa ja siinä olen jatkanut rummun päristelyä pientä taukoa lukuun ottamatta näihin päiviin asti. Siinä tauolla piipahdin Keijo Niemisen Iltatähti -orkesterissa. Olen myös ollut RiskiRyhmä nimisen orkesterin pystysolistina jo 10v. Tässä pähkinä ja sen kuoret.
Käykää keikoilla t: Hanni!